Siirry pääsisältöön

Puutarhamummo puuhastelee

Uusin lisäys pieneen puutarhaani kaupungissa on penkki puusta.  Se ei ole kovin iso.  Siinä on jopa häivähdys japanilaista otetta puutarhan koristeluun.  En tiedä tuleeko siinä kukaan istumaan, mutta siinä se nyt on.  Kenties sitten jos kesän lämpötilat ovat yhtä kuumia kuin viime kesänä, niin voi olla houkutusta istua talon varjoisalla puolella.  Penkki vielä muuttaa väriään kuivuessaan.  Siihen on päälle vedetty monta kerrosta puunsuojaöljyä, ettei pinta heti vaurioidu.


Pikkuhiljaa alkavat talven suunnitelmat toteutua.  Suomen säät antavat paljon aikaa suunnittelulle.  Niinhän se on, että tuumaustunti on aina pitempi kuin työtunti.

Äitienpäiväkin meni. Olen ollut 15 vuotta mummo.  Mummo olen ajatusmaailmaltani ollut kauemmin.

Kutsun itseäni puutarhamummoksi, joka ei paljon erotu puutarhatontusta.  

Minun puutarhaharrastukseni on enemmänkin pihalla puuhastelua.  Istun ja ihmettelen enemmän kuin teen.

Jokainen tekee niin kuin haluaa.  Toinen möyrii koko pihan joka vuosi, toinen, niin kuin minä, lisäilee uutta vähitellen.





Monta päivää olen katsellut mitä nousee vielä penkeistä tänä keväänä.  Viime vuonna uudestaan istuttamani ruohosipuli kasvaa jo uhkeana.  Saan siitä jo maustetta ruokaan. Mesimarjat ovat riehaantuneet kasvuun.  Sieltä ne kasvit vähitellen ilmaantuvat.  Ei ole syytä huoleen.

Mesimarja on hyvä peittokasvi.  Se alkaa jo kukkia.  Marjoja se ei tee.  Se on samanlainen kuin lakka, pitäisi olla kasvia kahta sorttia.



Neilikat uskalsin jo istuttaa ulos.  Kirpparilta löytyi istutusastia.  

Neilikka on kaunis ja kestävä kasvi.  Se kukkii pitkän aikaa.

Kommentit

  1. Jämäkkä pikkupenkki, siinä on varmasti mukava istua ja tuumailla. :-) Vielä en ole uskaltanut ulos istuttaa kun orvokkeja vaikka mieli jo tekisi. Mukavaa viikonjatkoa.
    -Katja

    VastaaPoista
  2. Viehättävä ruusukori kannon nokassa. Puutarhapenkkikin on kyllä hieno. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen