Siirry pääsisältöön

Maaseudun ladot ja muut rakennukset

Maaseudun vanhat rakennukset ovat kauniita.  Riihet, ladot ja autiotalot ovat vuosikymmenien aikana jääneet kayttämättömiksi.  Osa ladoista toimii jonkunlaisina varastoina.  Toisiin on jäänyt vanhat tavarat kuin aikakapseliin.  Heinäseipäät, maatilan työkalut tai vanhat autot.  Siellä ne odottavat uutta tulemista, jota ei koskaan tule.  Ne romahtavat ladon mukana, kun on sen aika.

Harmaat hirret kestävät yllättävän hyvin aikaa.  Sellaiset rakennukset, joiden katto on pellitetty, kestävät paremmin.  Ei minullakaan ole mitään viisastenkiveä, miten niitä voisi hyödyntää.  Säälittää vaan kun ne seisovat hylättyinä peltojen ja metsien laidoilla.


 Niiden rakentamiseen on käytetty tunti jos toinenkin. Ne olivat tuiki tarpeellisia vuosikymmeniä.  Heinät säilyivät talven yli kuivina.  Nyt pitää olla muovit ja kemikaalit paalien ympärillä.  Hevosille kai pitää olla nykyisinkin kuivaa heinää.





Vanha lato on viimein romahtanut.
















Panoraamakuva pelloista. Tässäkin kuvassa keskellä seisoo asumaton talo. 
Maaseutu tyhjenee

Kommentit

  1. Kiva kun olet ottanut ladot ja maaseudun aiheeksi. Mun mielestä latojen harmaa seinä on just sitä oikeaa harmaata ja se näyttää niin kauniilta kuvissasi. Onhan nyt ollut muodissa tehä kaikenlaista kaunista heinäseipäistä ja harmaista laudoista, mielestäni sen muodin ei tarttis mennäkkään pois. Hyvää kevään jatkoa !

    VastaaPoista
  2. Äskeisen kommentin lähetti puutarhurintytär (:

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen