Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Kevään risusavotta

Kotipihalla en ole vielä aloittanut puiden karsimista tai siivoustyötä.  Ympäristössä sellaiset on aloitettu.  Mielenkiinnolla sitä  seuraan miten työ edistyy ja ympäristöä kaunistetaan.  Peltojen pientareet risuttuvat muutamassa vuodessa.  Suurilla koneilla niistä päästään helposti eroon.  Omalla pihalla on tyydyttävä sahaan ja oksasaksiin.  Isot risukasat nousevat kerralla kuljetusautoihin. Ammattitaitoiset puiden kaatajat karsivat pienessä pihassa olevat puut ensin torsoiksi, ettei tule vahinkoa, kun kaatamaan aletaan.  Nyt sitä on helppo lähteä kaatamaan, kun vielä köydellä avittaa puuta kaatumaan oikeaan suuntaan. Risuja tulee suurista puista isot kasat.  Ne on pakko kuljettaa pois.  Onneksi on koneet sitä varten.  Taloyhtiö voi teettää tämänkaltaiset työt ulkopuolisilla.  Monesti asukkaat eivät jaksa, pysty tai osaa tehdä puunkaatohommia.  Rahalla siitä selvitään. Takapihallamme ei ole vielä tapahtunut muuta kuin tulppaanit ovat nousseet pintaan.  M

Kasvisruokaa tarjolle vai ei

Nykyisin suunnitellaan kasvisruokapäivää kouluihin ja lisätään kasvisruokien tarjontaa kauppoihin.  Pidän paljon kasviksista, mutta en voisi kuvitella, ainakaan tällä hetkellä, syöväni vain kasvisruokaa.  Olen ehdottomasti sekasyöjä.  Pidän kaikenlaisesta ruuasta.  En ole maistanut nyt niin muodikkaita kasvisruokia: härkistä tai nyhtökauraa.   Kasvissosekeitto on yksi suosikki kasvisruuissani.  Siihen voi laittaa melkein mitä kasviksia vain ja maku vaihtuu.  Samoin kasvispiirakka on hyvää.  Kummatkin voi maustaa sulatejuustolla ja silloinhan se ei enää ole pelkkä kasvisruoka.  Juusto on minun heikkouteni yleensäkin.   Hyvä pihvi aina silloin tällöin on herkullista.  Kasviksia voi olla lisänä joka lautasellisessa.  Liha ja kasvikset täydentävät toisiaan.  Rasvaton hyvänlaatuinen liha ei ole epäterveellistä.  Monella kasviruokien syöjällä on eettiset syyt syödä kasvisruokaa.  Suomessa otetaan nykyään eläinten hyvinvointi huomioon eri lailla kuin ennen. Suomessa on aina osa