Siirry pääsisältöön

Säilöntää ja sadonkorjuuta

Kaikkea saa kaupasta, eikä mitään tarvitsisi säilöä, MUTTA kun se on ollut tapana minulla ainakin lapsuudesta saadun esimerkin takia.  Rahallista arvoakaan sillä ei kovin paljon saavuta.  Positiivista säilömisessä on: kotona on aina jotain mistä voi ottaa ruokapöytään, ne ovat oman maun mukaisia ja puuhaaminen keittiössä on hauskaa.

Mansikoiden pakastamisesta ja hilloamisesta se yleensä alkaa.  Hillo on keitetty ja mustikoita on noukittu pakastimeen.


Kanttarellejä on kerätty, laitettu pakastimeen ja yksi piirakka paistettu.


Seuraavaksi olisi yleensä ollut mehustaminen, mutta se jätän tänä vuonna väliin.  Seuraava metsäkierros antaa toivottavasti lisää sieniä, mustikoita ja metsävadelmia.

Pakastimeen laitettavaksi on ehdottomasti keitettävä iso kattilallinen hernekeittoa ja pellillinen kaalikääryleitä.  Ne ovat sen verran isotöisiä ja pitkän laittoajan vaativia, niitä on sitten helppo ottaa syötäväksi valmiina pakastimesta.

Omenat vielä unohtuivat.  Niitä on vaikea säilöä muuten kuin mehuna ja valmiina piirakoina.  Kuivattuna ne ehkä säilyisivät hyvin.  Se on vielä kokeilematta.

Viimeiseksi tulevat vihannekset.  Purjoa ja juuriselleriä pakastimeen, niin on keittojuureksia
 omasta takaa.

Kellaria minulla ei ole, kellarin virkaa toimittaa toinen jääkaappi.  Hyvin sekin on toiminut.  Perunoita ei voi säilöä kymmentä kiloa enempää.  Toisaalta on hyvä, ettei sitä kellaria ole, kun minulla taitaa olla sitä hamsterin vikaa.

Kommentit

  1. Säilömisessä on kyllä ihan oma tunnelmansa. Ja voi miten hyvää kaikki omatekemä osaakaan olla (paitsi tietysti silloin kun ei mennyt ihan kuin Strömsössä) ;) Tervetuloa vierailemaan myös Maatiaiskanasen Elämää-blogiin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä elokuu on mukavaa aikaa marjoineen ja sienineen. Me käymme sienimetsässä muutaman kerran viikossa ja kivoja saaliita olemme jo saaneet. - Blogissani on kahden ihanan puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen