tiistai 17. toukokuuta 2016

Perunat kasvamaan

Vaikka kuinka yrittää maata muokata ja lannoittaa, niin luonto ja säät antavat päätöksen mikä kasvaa ja kukoistaa.  Sain onneksi perunat ja sipulit maahan ennen sateen alkamista, joten niillä pitäisi olla kaikki mahdollisuudet kasvuun.  Muokattu ja pöyhitty maa, lämmin sää vettä sateen muodossa päälle.
 
Laitettiin perunamaan päälle vielä harsokangas, ettei mahdolliset hallat vaurioita varsia, kun ne joskus pomppaavat maan pinnalle.  Toivottavasti heinäkuussa saadaan maistaa makoisia perunoita omasta maasta.
 


Uudet perunat ovat alkukesän herkku, joita voisi napsia suuhunsa suuren määrän voinokareen kera.  Siinä ei vaadita pihviä, eikä muitakaan lisukkeita.  Oman maan perunoita joutuu odottamaan muutaman viikon kauemmin kuin tehokasvatettuja, mutta ehkä ne maistuvat sitten makoisammilta.
 
Ensimmäisistä uusista perunoista joutuu pulittamaan monta kolikkoa torilla ja kaupoissa.  Torilla myydään vielä litroittain perunoita ja riippuu perunoiden koosta montako perunaa litraan mahtuu.
 
 
 

1 kommentti:

  1. Itsekin istutin muutama päivä sitten perunoita. Tosin kasvusäkkii.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Kevätkuvia

Vielä ovat pellot tyhjiä, kevät on viivästynyt useita viikkoja.  Heti kun säät lämpenivät, pörräsi pelloilla traktoreita kyntäen ja harat...