Kirppislöytöjä

On silloin tällöin mukava kierrellä kirpputorilla.  Useimmiten sieltä ei löydä mitään mukavaa.  Hinnat ovat turhan kalliita kirpparitavaroiksi.  Tänään sattui kumpikin kohdalleen.  Ehkä en näitäkään tavaroita olisi tarvinnut, mutta oli ihan pakko ostaa.  Myyjä halusi päästä eroon vanhoista tyynyliinoista, pitseillä koristelluista ja pitsiliinoista.  Mukaan tuli vielä kaksi isoa pöytäliinaa ja pari pienempää.  Kaikki tämä kaksi euroa.  Siinä oli hinta kohdallaan.
 
 
Minä näin jo sieluni silmin, miten levitän jouluksi valkean liinan keittiön pöydälle jouluna.  Jotain muuta väriä lisäksi.  Kaikki eivät arvosta vanhaa kauneutta tekstiileissä.  Tyynyliinoja en laita nukkumatyynyihin vaan koristetyynyihin.  Joku on nähnyt paljon vaivaa tehdäkseen jotain kaunista.  Ne vaativat esillä olemista, eivät hyllyn perukoille laittamista.
 
En ole hyvä käsitöissä, mutta arvostan muiden tekemiä töitä.  Kaiken hyvän päälle on vielä hienoa, kun ne saa halvalla Vilenin tyyliin.
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät

Jouluiloa pienillä teoilla.

Mullan vaihto ja uusi kukka, kliivia