Siirry pääsisältöön

Mökin kasvimaalla kasvaa sentään jotain

Maa-artisokan varret ovat kasvaneet mukavan kokoisiksi ja voivat silmin nähden ihan hyvin.  Syksyllä myöhään paljastuu kasvukyky ja tulokset ovat nähtävillä. 
 
 
 
 Muuten kesä on ollut ongelmallinen hyötykasvien osalta.  Myöhässä ovat kaikki.  Sipulit eivät ole niin paljon välittäneet sateista ja kylmyydestä.  Pensaspavut eivät ole nousseet ollenkaan maanpinnalle.  Joko linnut ovat löytäneet ne tai maa on ollut liian kylmä.  Ne vaativat lämpimän maan.
 
Täytyy olla tyytyväinen tänä kesänä jos jotain on saanut kasvatettua.  Perennat ja sipulikukat antavat iloa puutarhaan.  Ne kasvavat jotenkin joka kesä.
 
 
 
Viime vuonna istutetut mansikantaimet ovat kasvaneet hienosti.  Mansikoita on tulossa ihan kivasti.  Nekin ovat vielä raakileasteella, osa vielä kukkii.  Nyt on ongelmana, miten pidän rastaat pois mansikkapenkistä.  Verkkoja on aseteltu, mutta taimet ovat yllättävän isoja, jotain muuta pitäisi keksiä.
 
Rastaat ovat ovelia ja röyhkeitä ruuanmetsästyksessä.  Ne eivät lennä paikalle, vaan hiippailevat kävellen marjojen vierelle.  Sekä mustarastailla, että räkäteillä on samanlainen taktiikka.

Kommentit

  1. Minulla on vain pieni kasvimaa, mutta saman olen havainnut tänä kesänä, eli että kaikki on myöhässä. Ensimmäiset retiisit saatiin viime viikolla. Onneksi kuitenkin salaattia, persiljaa ja ruohosipulia on saatavissa. Mansikkaa minulla ei ole.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen