tiistai 3. helmikuuta 2015

Lumesta on moneksi

Lumisade harsotti puut unenomaiseen pukuun.  Voisin nauttia sellaisesta näystä tuntikausia.   Tuuli voi puhaltaa lumet muutamassa päivässä, joten näystä kannattaakin nauttia.
 
En voisi ikinä elää maassa, jossa ei sada lunta.  Talvimaisema on yksi suomalaisen sielunmaisemista.  Kirkkaan valkoinen lumipeite antaa puutarhoille, puistoille ja metsille sadunomaisen tunnelman.
 
 
Lumenluonti on lumentulon toinen puoli.  Pienet pihat ovat haasteellisia paikkoja jos lunta tulee enemmän.  Mihin lumi kasataan, ettei se olisi tiellä, eikä tekisi kasveille huonoa.  Kasattu lumi kestää kauemmin sulaa.
 
Hauskaa on lapsille ja vähän aikuisillekin, lumesta voi rakennella suojasäällä ukkoja, akkoja, lumilyhtyjä ja muita rakennelmia.  Mikä estää tekemästä vaikka ukkoaidan.  Ne säilyvät jonkun aikaa silmänilona.
 
 
Lumen kaivaminen antaa harjoitusta kevään istutuskoitoksiin.  Kunnon kohotukseenkin se on hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Takapihan tarkastelua

Kaupunkipihaakin on välillä mukava rapsutella.  Siellä on hauska ihailla kasvun edistymistä ja haistella kasvien voimakkaita tuoksuja.  Ore...