Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Syksystä voimaa kevääseen

Seuraavan vuoden kasvua aletaan valmistella jo syksyllä.  Minäkin tyhjensin mökillä ruokakompostorin ja sekoitin sen mullan kanssa.  Kompostiin ei tule mökillä paljon tavaraa, vähän kuitenkin.   Pari vuotta tämänkertaisen panoksen alakerrokset ovat muhineet.  Hyvin olivat kompostoituneet.   Kasvikompostiin taas tulisi ainesta vähän liiankin kanssa.  Ruohosilppua, lehtiä ja perkausjätteitä tulee vaikka millä mitalla.  Onneksi meidän mökki on omametsäinen, eikä naapureita kilometrin säteellä.  Sinne mahtuu kaikki mitä pihasta viitsii ja jaksaa viedä pois.  Kukat saavat kompostoidusta kasvi-ja ruokajätteestä hyvää kasvuvoimaa.  Ostan kaupastakin lannoitteita, luonnollinen kasvuvoima on silti hyväksi kasveille.   Perennojen jakaminenkin kuului ohjelmaan.  Muutaman jakamisen avulla sain taas kukkapenkkeihin täydennystä.  Mielestäni tämä aika on yhtä mukavaa kuin kevät.  Saa istutella ja luoda uutta kasvua.  Heinäkuu on möllöttelyaikaa, ainakin minulla.  Kaikki on liian valmista.  K

Korkealle kohoavat

Toiset kukkaset kasvavat Suomessakin älyttömän korkeaksi.  Kaikkein korkein meillä on humalasalko.  En tiedä kuinka korkealle se olisi yltänyt jos salko olisi tehty isommaksi.  Nyt kukkivana se alkaa tulla alaspäin.   Suureksi kasvoi hirvenjuurikin, kukka tavoittelee  yli kahden metrin korkeutta.  Tässä kuvassa hirvenjuuri on vielä keskenkasvuinen. Auringonkukat kohoavat jo lähelle ränniä.  Kärhöt ovat nopeita kasvajia.  On monia muita säleikkökasveja jotka peittävät ristikon nopeasti.  Uljaat isot kukat ovat komeita katseenvangitsijoita.  Osa niistä vaatii tukea esim. gladiolukset.  Hoikka varsi ja painava kukka on huono yhdistelmä. En halua puutarhaani påelkästään isoja kukkia.  Siinä tuntee itsensä vielä pinemmäksi.