sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Yksityiskohdat

Puutarhan yleiskuva on kaunis jos kaikki näkyy ja sopii yhteen.  Yksityiskohtien tarkasteleminen ja kuvaaminen on mielenkiintoista.  Tietokoneelle siirrettynä niitä pääsee tarkastelemaan ja ihailemaan vielä lähempää.  Näkyviin tulee sellaista mitä ei kaukaa erota.  Ilman silmälaseja ei näy kauempaa kuin väri.
Yksi avautumassa oleva tulppaanikin voi olla jännittävä kun sitä tiirailee eri kuvakulmasta.  Katselu lähempää antaa taas uutta puutarhaharrastukseen.  Parissa päivässä on kesä ottanut vallan keväältä.  Runsaasti kukkia pompahtaa maan pinnalle yksitellen ja joukkona.
 
 
Muutama vuosi sitten istuttamani valkovuokot ovat ilmestyneet  kukkimaan.  Täälläpäin kun ei valkovuokkoja muuten näe metsissä.
 
Raivausahan huoltaminen on käynnissä.  Sitä tarvitaan maaseudun pihapiirissä, että yksityiskohdat pääsevät loistamaan.

Oravapoikuekin oleskeli puutarhassa, yhden sain kameran tähtäimeen.  On ne niin vikkeliä.

 
 







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Takapihan tarkastelua

Kaupunkipihaakin on välillä mukava rapsutella.  Siellä on hauska ihailla kasvun edistymistä ja haistella kasvien voimakkaita tuoksuja.  Ore...