Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Lumen sulamista odottelen

Huhtikuu lähtee liikkeelle viikon päästä. Lämpötila pakkasen puolella.  Ei taida selvitä pihalle edes kaupasta ostetut narsissit.  Maaliskuu ei ole paljon maata näyttänyt.   Kaunista kyllä on aurinkoisena päivänä.  Hanget hohtavat ja aurinko kapuaa päivä päivältä korkeammalle.  Muuttolinnut odottelevat etelässä ilmojen lämpenemistä.  Täällä ne eivät vielä pärjää.   On tästä tultava jonkinlainen lämpöaalto. Uusi linnunpönttö ripustettiin sentään puuhun odottamaan etelänmatkaajia.  Puutarha kun on ihan lumen alla.     

Puutarha talvilevossa

Puutarha uinuu vielä lumen alla.  Tällä hetkellä aurinko paistaa ja pakkasta oli yöllä - 20 astetta.  Viikko sitten aurinko pysyi piilossa usvan takana.  aurinko se tosiaan näissä kuvissa paistaa eikä kuu. Tuntuu välillä uskomattomalta Suomen luonto.  Talvella ei aina tahdo muistaa kesän vihreyttä ja kukkien tuoksua. Kesän lintuja alkaa näkyä kevään edetessä.  Mustavarikset ovat jo saapuneet Porin seudulle.  Kiurukin on kuulemma havaittu.  Kiuru kyllä on liian aikaisessa.  Vielä ei ole "kuu kiurusta kesään" aika..  Parempi on ihmisenkin vielä lämmitellä uunin lämmössä.