Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Pihan koristelu talveksi

Lumi ehti sataa maahan ennen kuin ehdin laittaa juuri mitään esille.  Lumi onneksi peittää ruskeat kukkapenkit.  Tosin lumen luvataan vielä sulavan ensi viikolla.  Se on hyvä.  Turhan pitkäksi olisi talvi tullut jos nyt jo olisi saatu pysyvä lumikerros.  En ole mikään askartelija, joka syksyn mittaan kehittelee hienoja asetelmia pihansa kaunistukseksi.  Minulle riittää muutama juttu, mikä tekee esim. sisääntuloväylän houkuttelevaksi. Jäälyhtyä ei sentään saatu vielä tehtyä, se on viime talvelta.  Omat ideat ja tekemiset ovat halvempia ja usein kauniinpia kuin kaupasta saatavat. Hakoja on aina laitettava kukkapenkkeihin.  Ne ovat kauniita, luonnollisia ja suojaavat arimpia kasveja.   

Syyshommat

Syksyn työt jatkuivat tällä kertaa rivitalon pihassa.  En ymmärrä miksi kasvit täytyisi jättää katkaisematta. Tietysti niistä kasvimaa saa lannoitetta uuden kasvun aloittamiseen keväällä. Minua häiritsevät ruskeat lehdet, jotka viruvat elottomina.  Kukkamaa on kyllä hetken aikaa tyhjän näköinen katkaisemisen jälkeen, mutta pian siihen lisätään havuja.  Elävyyttä saa laitttamalla kanervia tai joitain muita värikkäitä kasveja tilalle.  Syksy on ollut muutenkin niin harmaa.    Pian on kynttilälyhtyjenkin aika. Käytän mieluummin elävää tulta.  Pitkään palavia kynttilöitä, ei tarvitse joka päivä vaihtaa.  Ainakin 5 päivää palavia on tarjolla.  En voisi laittaa koskaan amerikkalaistyyppisesti valaistua puutarhaa ja taloa.  Sähköäkin siinä kuluu liikaa.   Joutsenet suuntaavat etelää kohti vaikka vielä on syksyä jäljellä.   

Sataa, sataa, sataa

Luotaan työntävä ilma, sateinen ja tuulinen, estää minua menemästä ulos.  Syystyöt puutarhassa saavat odottaa.  Viikonloppupuutarhurin ongelma on juuri säät.  Sääkarttoja seurailen pitkin viikkoa.  ne vai eivät oikein ole pitäneet paikkaansa.  Keskiviikkona vielä lupaillaan lauantaiksi aurinkoa.  Torstaina sääkartoille ilmestyy jo puoli pilveä auringon eteen.  Perjantaina aurinko on kokonaan peitossa ja lauantaina sataa runsaasti.  Ei ole helppoa harrastelijallakaan.  Mitä ajatteleekaan maanviljelijä, joka odottelee puimurin kanssa pellon laidalla.  Vilja on märkää, pelto ei kanna puimuria, sinne mätänee koko sato.  

Viherkasviostoksilla

Ostin viherkasvin ja huomasin vasta kotona sen olevan orkidea.  Masdevallia niminen, jonka luvataan olevan kaunis neonvalossa.  Vähän epäilyttää, saanko sen kukkaan saakka.  Orkideat ovat mielikuvissani todella vaativia kasveja.  Ohjelapussa, joka on saksaksi, lämpötilaksi suositellaan 18-22 astetta.   Mitään muuta en siitä oikeastaan ymmärtänyt.  Keväällä tulee hinku ostaa kasveja ulos ja syksyllä sisälle.  Kai sitä haluaa jotain vihreyttä siirtää kesästä talteen.  Olisi silti varmempaa pysyä esim. joulukaktus tai hyasinttilinjalle eikä heti mennä ostamaan orkideaa.